Heipodei vaan. Minuu pyydettii tekemää blogi, jos keksin lisää tällaisia mielenkiintoisia tilapäivityksiä, joten aloitan tämän blogin pitämisen siis vain näitä päivityksiä varten. Tässä niistä ensimmäinen :)
Mie en pyydä tätä ajatusten purkausta anteeksi, en millään tasolla. Jokainen ymmärtää seuraavan pätkän niinkuin sen itse haluaa. Kirjoitan tämän vain siksi koska nyt juuri tällä hetkellä tuntuu siltä ja koska syvällisyys on aina joskus OK.
Vaikka moni on varmasti kuullut sanonnan, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, aijon tähän silti ainakin sen tuhannen kirjaimen rajan rikkoa. Kuinka moni kehtaa oikeasti sanoa, ettei ole epäillyt itsessään mitään koskaan, ei edes hetkeäkään? Jos sellainen ihminen löytyy, nostan hänelle hattua. Vaikkei sitä itse tiedostaisikaan, kyllä sen jossain kohtaa huomaa kuinka paljon antaa itselleen negatiivista palautetta. Niinkin itsestään selvyys asiakin, mutta kirjoitan sen silti, en usko että on olemassa ihmistä joka olisi aivan läpi kotaisin onnellinen koko ajan. Jokaisella on toki hetkensä, en sitä kiellä. Mutta silti, mitäpä löytyykään hiljaisen ja aina hymyssä suin olevan ihmisen kuoren alta. Pettymyksiä, vihaa, surua, jopa iloa, toiveita ja unelmia, erilaisia olotiloja. Mitäpä jos tämä ihminen ei haluaisikaan näyttää tunteitaan muille, mitäpä jos tämä ihminen ei uskaltaisikaan olla jotain muuta, kun hänet onkin jo ehditty leimata iloiseksi tai synkäksi ihmiseksi, nyt näin esimerkiksi. Sitten ihmetelläänkin, kun iloinen ihminen onkin surullinen tai synkkä ihminen on iloinen. Mitäs sitten? Miten pitäisi toimia? Älä ainankaan mene kysymään/toteamaan sille, et minkä takia sie oot tommone, ku sie oot aina yleensä niiin.... Antakoon jokaisen taaplata tyylillänsä, ei sillä tyylillä niinkän väliä, kunhan se on itsestään hyvä
Tiedän, että useimmat tilapäivitykseni ovat jotain ihan muuta kuin mitä tämä on, mutta toisaalta, I don't give a fuck. Joskus sitä tuppaa miettimään, miksi jotkut ihmiset ovat siinä vierellä, miksi he kulkevat kanssasi. Useimmiten se on kiinni ihan puhtaasta tahdosta. Ainankin itse uskoisin näin ja siksi jaksan sitä ihmetellä.
Moni asia herätti tänään minulla kysymyksiä, joihin en tule koskaan luultavasti saamaan vastausta, en tiedä. Ehkä joskus. Ehkä huomenna tai ehkä vuoden päästä, mutten silti lopeta asioiden pyörittelyä mielessäni. Se on oikeastaan hauskaa. Joskus huomaa, kuinka tyhmä itse voi olla tai kuinka jonkin asian olisikin voinut tehdä jollain toisella tavalla, erilaisesti.
Loppu peleissä voin olla jälleen kerran oikeasti ja AIDOSTI iloinen, ettei minulla ole syytä kiittää ystäviäni turhasta tai ylipäätänsäkkään ketään turhasta. Mie tiedostan etten oo se maailman järkevimmistä päästä oleva ihminen. En sijoittaisi itseäni edes sinne keskipaikkeille, mutta, kai miu pitää olla sen verran järkevä, että tässä olen, en mihinkään ole menossa ja tuun häiritsemään sellaisia ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeiksi tulleet. Joten oottakaas vaan, mie vielä joku päivä soitan tei ovikelloo, sitte ku ollaan jotain 40 ja kuoleman väliltä.
Mie en tosiaakaan turhista kiittele, joten taas vaihteen vuoksi ja tavanomaisesti tavan mukaan, kiitos et ootte olemassa:)! Te ootte tärkeitä kaikki, etenkin SINÄ!
Kiva jos tykkäsit ja jätä toki kommenttii alapuolelle mielipiteestäsi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti