tiistai 31. joulukuuta 2013

Pieni katsaus menneeseen vuoteen 2013

Tää kysely kiertää blogeissa ja halusin tän itsekkin tehdä, kun saa tällä tavoin hiukan paremmin kiinni siitä mitä kannattaisi menneestä vuodesta muistella :)

IHMISSUHTEET

1. Oletko saanut uuden ystävän tänä vuonna?
♠ Väittäisin ainankin omasta puolestani, että kyllä :) Pidän ihmisiä ystävinäni siitä hetkestä eteenpäin, kun on vaihtanut pari sanaa hiukan syvällisemmästäkin aiheesta.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
♠ Matkustin bussilla YKSIN pidemmän matkan kuin vain 9 km. Ja vietin juhannuksen kavereitten kanssa, sekä olin keskellä yötä pongailemassa tähdenlentoja.

3. Kerro pari parasta muistoa tältä vuodelta.
♠  Imatran keikat, Turun reissu MNF:ään, Juhannus ehottomasti, viimone päivä enne koulun alkuu. Vielä unohtamatta mahtavaa pyörä reissua paikkaan x ja kesän viettoa rakuunatallilla hyvän ystävän kanssa.





MINÄ

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
♠ Sosiaalistuin mielestäni kesän aikana melko paljon, sillä minuu ei oikeestaan kotona paljon näkyny. Tutustuin ihmisii herkemmi ja autokoulunki alotin, joten kai mie jollain tapaa muutun "aikuisemmaksipäin" koko ajan.

2. Oletko lihonut?
♠ Mielenkiintoinen kysymys :D Enpä oikeastaan, kiikuskellut siinä saman määrän molemmin puolin.

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekkään?
♠ Enpä kovin monessa paikassa ole ehtinyt käymään, joten en.

4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
♠ En todellakaan, minuu ei vaan sais lähtemään elokuviin yksinään. Joten en ole koskaan ollut.

5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
♠ En, mutta tatuointi on ollut haaveilu listalla jo pidemmän aikaa, ehkä ja ehkä tulevana kesänä...



RANDOM

1. Kuka oli uusi paras tuttavuus?
♠ Tää on oikeestaan paha, koska tänä vuonna mie tutustuin joihikii vanhoihi kavereihi uuestaa ja paremmin. Ja kaikki ne ihmiset keihi oon tänä vuonna törmänny ja ollaan juteltu enemmäkii, ni voivat nyt tietää olevansa parhaita :)!

2. Piditkö uudenvuoden lupauksesi?
♠ Mikä se semmone on? Jotain syötävää.... No siis, mie en kovin usein tällasia harrasta, että edes tekisin mitään uudenvuoden lupauksia, joten niitä on sen kannalta hiukan hankala pitää :)

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
♠ Ei kai, tai jos synnytti, niin en ole asiasta tietoinen :D

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
♠ Eipä onneksi.

5. Missä maissa kävit?
♠ Mie en oikei matkustanu tänä vuonna Suomen ulkopuolelle :d Ens vuonna ehkä?

6. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, mikä ei onnistunut vuonna 2013?
♠ Haluisin osallistuu kesän aikana enemmä kaikkii tapahtumii ja tehä kesäl kaikkee kivaa. Myös ulkomailla ois kiva käydä :)




7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
♠ 13.6

8. Mikä oli vuoden 2013 suurin onnistuminen?
♠ Matkustin bussilla ja selvisin hengissä :D No ei, oikeasti sanoisin että se kuinka hyvin sain koordinoitua kesäni, että ehdin oikeasti tekemäänkin asioita.

9. ..... Ja suurin epäonnistuminen?
♠ Kaiken draaman epäonnistunut välttäminen.

10. Kärsitkö vammoista?
♠ No sinänsä joo. Vuoden takainen vaiva alkoi vaanimaan taas vaihteen vuoksi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
♠ Ostin elämäni ensimmäiset "merkki" kengät.




12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
♠ Tosi monen ihmisen. Tullu kiiteltyy heit jo tällei iha pitkin vuottakii, eikä vaan ystävänpäivänä.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
♠ Ehottomasti autokouluun. Sekun ei oo mitään halpaa huvia...

14. Mistä innostuit eniten?
♠ Mietin tätä tovin ja päädyin että innostuin helposti pienistäkin asioista :)

15. Vuoden 2013 ihmiset?
♠ Kaikki olisivat mainitsemisen arvoisia, mutta no tulisi turhan pitkä lista niistä, joten tyydyn vain toteamaan, että vuoden 2013 ihmiset olivat oikein ihania :)

16. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
♠ Tähän on oikeastaan vaikea vastata, kun en tällä hetkellä tiedä olenko onnellinen vai surullinen, olo on hiukan tyhjä. Mutta kun katsoo vuotta taaksepäin ja miettii edellistä vuotta, niin väittäisin olevani onnellisempi nyt.

17. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
♠ Jos olis riittäny rohkeutta ja rahaa, ni tallil ois tietty voinu olla enemmä.

18. ... Entä vähemmän?
♠ Turhaa lagaamista kotona ja kettuilun määrää,

19. Miten vietit joulun?
♠ Olin äitillä, käytii haudoil aamul, sit tuijotettii telkkarii, tehtii puuroo. Ootettii et veljeni herää ikiunestaan ylös, jotta päästäis syömään. Sit ilta menikii taas elokuvii katelles.




20. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
♠ En oikeestaan muuttais mitään. Koska jos lähtisin muuttamaan jotain menneessä vuodessa, niin olisinko tässä hetkessä näiden ihmisten kanssa juuri nyt?

21. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
♠  Gleetä tuli kateltua, Housea, simpsoneit ja ja öö.. Enpä mie sen pahemmi oikee mitää kattonu.

22. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
♠ Viha on kuitekii sen verra voimakkaasti ilmaistu, joten sanoisin et ärtymystä ja inhoa herättää monikin ihminen tällä hetkellä.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
♠ Pitäisikö olla uskollinen koululainen ja vastata Sotaromaani? Ei, ehkä nälkäpeli oli ihan jees.

24. .... Entä musiikillinen löytö?
♠ Löysin pitkään kadoksissa itselleen olleen yhtyeen :) Daughtry ja Hawk Nelson esimerkiks.




25. Mitä halusit ja sait?
♠ Halusin tilata piilarit ja sit mie vaan tilasin ne :)

26. Mitä halusit, muttet saanut?
♠ Oon pitkin vuotta toivonu hiukan hiljaisella äänellä koiraa, mutta kun tiedän ettei sitä rahaa pahemmin ole, niin turha oikeastaan haaveilla, mutta eihän haaveilu ole koskaan kiellettyä.

27. Mikä oli vuoden suosikki elokuvasi?
♠ Itse ilkimys, Hobitti - Smaugin autioittama maa, Elysium, Nälkäpeli - Vihan liekit, nyt noin esimerkiksi :D

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
♠ Olin riparien alotus kirkossa ja sit taisin lahnata kotona :D

29. Ketä kaipasit?
♠ Liian monia

30. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
♠ Parhaimmat ystävät, jotka pelkään joka hetki menettäväni.

Ite oon tän kuvan ottanu tuossa vuonna 2011 ja 2012 vaihteessa :)


onhan uusivuosi ensi vuonnakin

tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaatto ja pieni hiljentyminen

Se ois nyt sit jouluaatto ja tästä alkaa blogin virallinen hiljentyminen, ainankin ensi vuoteen. Tahdon toivottaa kaikille muksille immeisille oikein ihanaa joulunaikaa ja vielä parempaa uutta vuotta! :3 Syökää hyvin ja kerätkää voimia uusia koitoksia varten, ajatukset on tein luon ^-^ 




perjantai 20. joulukuuta 2013

It's so Fluffy :3

Enpä ole en taas kirjotellu tai postannu ylipäätänsä pitkään aikaan mitään :3 Mut mut, tänää alko LOMA♥ Tai loma ja loma, miust tuntuu et tää vaa on semmone hetki millo voi sen pienen pienen kytkimen kääntää off asentoo, jonka yläpuolella lukee koulu/stressi/työ.

"unohtaa kiireen ja melun rasittavan"

Täytyy ensimmäisenä todeta kui kivaa miust on käydä elokuvissa ihmisten kanssa! Kävin yhen viikon sisällä kattomassa kaks ihan äly kivaa leffaa ja hyvässä seurassa :) (Muistan joskus maininneeni, ettei elokuvis saa kuvata... No ei se leffa viel ollu alkanu, joten sallittakoon ;P)


Tullu miettineeks tällei "aikuistumisen kynnyksellä", et miten erilaista joulu oli nuorempana. Sitä jotenki odotti ihan eri tavalla ja vietti ihan eri tavalla, ku mitä nyt vanhempana. Se oli jotenkii vaan niin paljon rennompaa, eikä ollu sellasta stressaamista tai väkinäistä olotilaa. Ku mitä vanhemmaks on tullu sitä enemmä miettii mite stressaavaa on porukoil ollu järjestäes meille jouluu ja tehessä siit joulusta jotain ainutlaatusta. Oon suuresti kiitolline siitä mite ihmiset jaksaa panostaa siihe jouluu, vaikka se stressaavalta tuntuukin. En olis kyl koskaa jaksanu pienempän uskoo kui stressaavaa se joulu oikeesti on. Kaikki mainokset telkkareissa, hirveet ryysikset marketeis ja pieniskii lähikaupois. Stressaavaa. Ja kaiken tän hössötyksen keskel täytyis lahjojaki hankkii ja käydä töissä. Odotan tuota fiilistä itse kauhulla. Toivottavasti en tuollaiseen fiilikseen joulun alla päädy koskaan.


Miul on itelläni joku ihan ihmeelline miellyttämis halu aina välillä .___. Se vaan on joteki tosi outoo, ku yrittää kuitenkin pitää päänsä siinä asiassa, etten oikeasti elä tätä elämää ketää muuta ihmistä miellyttääkseni, vaan elän siksi että voisin itse olla tyytyväinen ja iloinen, helppoa(ko). No ei kyllä todellakaan. Aina on joku vaatimassa jotain, joko parempaa suoritusta tai sitten ihan vain sitä että sinun naama tätä ihmistä ärsyttää, sillonkin ollaan vaatimassa voisitko jotain asialle tehdä. Reilua? no ei.


Koska valittaminen on yksi osa ihmisen elämistä, täytän sen kohdan nyt tässä kohtaa. Miksi ihmeessä täytyy sataa lunta ja sitten se sulaa pois just melkein enne joulua?? Mie en vaan jaksa ymmärtää. Tos kuun vaihtees oli ihan jes, tulee valkone joulu, sit *puff* häähähäää ei lunta :D No juu onhan tuolla nyt jo jonkin verran tullu takasi ja huomas kyl kui paljo valosempaa on lumen kanssa ku ilman :3



Mietiskelin tuossa pari päivää sitten, miten ihmeessä piristäisin kaveria, jolla ei ollut aivan maailman parhain päivä. Halusin olla jotenkin erottuva (joo voin sanoa nuin) ja piristää yllätyksellisesti tämän ihmisen päivää. Päätinpä siis kirjoittaa. Vaikka en kirjoittajan lahjoja paljoakaan omista, onnistuin kuin onnistuinkin piristämään harmaata päivää noin nyt kuvainnollisesti. Se hyvän mielen tunne mikä itselleen tulee, kun toinen ilahtuu ja piristyy jostakin mitä itse olet tehnyt. Antamisen ilo. (Kaikki kaksmieliset apinat, tsot tsot!) Tuommone piskune kääröki lähti mukaan ja nuita kortteja tuli ihan muutama tehtyy tänä vuon :)



Sitte sellane out of topic aihe, mikä ei sinänsä millään tavalla liity jouluun, mutta menee nyt tässä samalla. Eiks nii et koiraihmine on aina koiraihmine? Kattelles vanhoi kuvii, mis oon mei entisen koiran kans herätti taas semmosen poltteen koiranomistajuuteen. Joteki ankeeta ollu elämä ilman koiraa, mutta onhan se helpompaa, ku ei tarvi olla huolissaan siitä eläimestä aina silloin, kun ei itse ole paikan päällä. Viehän se aikaa ja vaatii vastuuta, mutta silti :3 Jos mie joku päivä onnistun itselleni koiran saamaan, siitä ihan varmasti tulee Fluffy ^^ Because, It's so Fluffy that I'm gonna die!



Arrivederci ~~ 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä 6.12

Ensinnäkin, oikein mahtavaa itsenäisyyspäivän jälkimaininkeja! Sain inspiraationi kasattua vasta näin illaksi, joten tästä ei järin viisas teksti tule, varsinkaan kun on onnistunut pannu menemään jumiin. Tullu ihan pikkusen pitkä kirjoitus tauko, kun viimeksi kirjotin joskus lokakuussa.. no mutta onhan miulla omakin elämä. Oon jonkin aikaa täs katellu tota tuntematont sotilasta telkkarista ja jotekii hämmentävää, ku muistaa noit kohtia, nimim. Sotaromaanin lukenut koulussa. Se vaan on jotekii perinteeks miullekki muodostunu, et vaik en kattois ihan koko ajan, ni taustalla se pyörii silti. Linnan juhlia, taino itsenäisyyspäivän vastaanottoa, en vaivautunut edes kattomaan. -Aivaan! Vaihtu nyt vähä talvisemmaks tuo blogin ulkonäköki, ku tänne vihdoin roppakaupalla sitä lunta sato :)

"Hakkaa päälle pohjan poika!"


Toiseks, miks ihmeessä ei vaan pysty pitämää ajatuksiisa kasassa. Ketuttaa ihan suunnattomasti nyt monikin asia, mutta ehkä eniten ärsyttää se et saa pidettyä ne ajatuksensa kasassa sen verran pitkään, kun on jonkun kanssa tekemisissä, tai ylipäätään puhuu, taikka kirjottelee jonkun kanssa. Sillo kun ei tarvihe muuta miettiä. Alkaa pikku hiljaa olemaan taas omat ajatukset nii negatiivisia, ettei jaksa enää itteesäkkää, mut samalla sitte ajaa pois päin niitä ihmisiä, jotka puhuis ja pitäis järjissää. Sillo tuppaa miettimää, oonko mie oikeesti vaan ihan turha täs maailmas? Mitä jos miul ei oo minkää näköstä tarkotusta? Miust ois ainakii iha sika hienoo, jos joku osais sanoo niiku realistisesti sen, et onko siulla minkälainen tarkotus täs maailmas. Sodan aikana oli aineskin tuon asian kannalta helppoa, vaikkei muuten sit ollukkaan. Miehet oli tarkotettu puolustammaa Suomee ja hakemaa Suomelle itsenäisyyt. Naiset oli joko lottin tai sit evakos huolehtimas lapsista ja henkisenä tukena. Mut entä nyt? Ei en toivo sotaa tai muuta vastaavaa, haluaisin vain tietää mikä olis se miun tarkotus, miks mie oon tääl?

Tän päivän tuumailut on aika pitkälti tässä, kun ei riitä enää omat voimat mitään muuta kirjoittamaan. Ehkä joku päivä olis jotain ilosempaa asiaa :) Seeya siihen asti~~